Otsikko1

Tekijät esiin!

1600-LUKU

1600-luku edustaa suomalaisten järistysmerkintöjen alkuhämärää. Selvästi tunnistettavissa oleva kirjoittaja on Johannes Messenius (1579/1580 – 1636). Tämä Kajaaniin häädetty poliittinen vanki oli tuottelias kirjailija ja historioitsija. Hänen tuotannossaan on seismologisesti kiinnostavaa Suomen riimikronikassa ja Scondia illustratassa mainittu maanjäristys vuonna 1626.

Riimikronikka pyrkii kuvaamaan todellisia tapahtumia ja henkilöitä. Lopuksi mainittu maanjäristys on ainoa luonnonilmiö koko teoksessa. Se tuskin oli pelkkä koristeellinen yksityiskohta, vaan aito tapahtuma. Vuonna 1663 kirkkoherra Johannes Cajanus mainitsi käsikirjoituksessaan Paltamon seurakunnan historiasta, että kirkkoa vaurioitti maanjäristys Eskelin päivänä 1626. Scondia illustratassa päivämääräksi annetaan 13. kesäkuuta 1626.

Seismologisen tulkinnan mukaan Messenius viittaa samaan Paltaniemeen kuin Cajanus – ”vain yksi niemi kärsi vahinkoa”. Riimitelty kuvaus veteen vajonneista puista sopii Oulujärven vyöryvien törmien ja petäjien maisemaan. Messenius oli luultavasti itsekin järistyksen silminnäkijä. Tätä ajatusta tukee Scondia illustratassa mainittu ajanhetki: maanjäristys sattui aamunkoitteessa. Tekstissä monet yksityiskohdat menevät pahasti sekaisin, mutta ajanhetken mainitseminen kiinnittää huomiota.

Vuoden 1626 maanjäristyksen seurauksista on siis tietoa yhdestä ainoasta paikasta Suomesta. On konstikasta ratkaista, missä järistyskeskus sijaitsi, eikä yhden pisteen sisältävä kartta ole kovin kummoinen.

1700-LUKU

1700-lukua leimaa pappilakulttuuri, joka oli Ruotsin valtakunnassa pitkään tieteen ja kulttuurin selkäranka. Sen merkitys näkyy säilyneissä järistysmerkinnöissä. Toimeliaat kirkkoherrat laativat monialaisia pitäjänhistorioita. Kansan muistitiedon ja seurakuntien arkistojen pohjalta he kokosivat tietoja menneistä ajoista. Joskus mukaan pääsi maininta paikkakunnalla tuntuneesta maanjäristyksestä.

Kirkonmiesten ansiosta järistysmainintoja tunnetaan menneiltä ajoilta etelästä pohjoiseen. Pappismies Carl Östberg raportoi maankamaran levottomuutta ja toistuvia paukahduksia Pyhtäällä loppuvuodesta 1751. Kirkkoherra Henrik Wegelius (1735-1791) laati seikkaperäisen kuvauksen Utsjoella vuoden viimeisenä päivänä 1758 asukkaita säikäyttäneestä maanjäristyksestä. Hailuodossa 27. marraskuuta 1757  tehdyn havainnon poimi pitäjänhistoriaan kirkkoherra Erik Johan Frosterus (1773-1847).

Akateeminen toiminta tehostui vuosisadan kuluessa. Ruotsin Kuninkaallinen tiedeakatemia perustettiin vuonna 1739. Sen perustajiin kuuluivat kasvitieteilijä Carl von Linné (1707-1778) ja tähtitieteilijä-fyysikko Anders Celsius (1701-1744), jotka olivat tuolloin kansainvälisesti tunnetuimmat ruotsalaiset tiedemiehet. Alusta asti tiedeakatemia julkaisi sarjaa Kungliga Vetenskaps Academiens Handlingar, jolla valistettiin lukijakuntaa ruotsin kielellä. Se oli uusi julkaisufoorumi, jossa ilmestyi ajan mittaan myös useita maanjäristysilmoituksia.

.

  Carl von Linnén patsas Humlegårdenissa Tukholmassa.

 

 


Vaikka luonnontutkimukselta uupui vankka teoreettinen perusta, se edistyi, koska virisi kiinnostus järjestelmälliseen havainnontekoon. Talousoppia ruvettiin arvostamaan, minkä myötä väestötilasto ja säätilasto kävivät tärkeiksi. Monet Turun ja Upsalan yliopistojen professorit harrastuivat meteorologiasta, ja tulevia pappeja koulutettiin tarkkailemaan säätä. Monet järistystiedot kertyivät säätietojen ohessa. Muiden muassa kirkkoherra Wegelius teki huolellisia säähavaintoja Utsjoella. Eri seutujen voimavaroja ja taloudellisia kehitysmahdollisuuksia kartoitettiin monissa opinnäytetöissä yliopistoissa. Etenkin maantieteeseen ja historiaan painottuneet työt saattoivat sisältää mainintoja maanjäristyksistä.

1700-luvulla myös sanomalehdistö vahvistui. Kotimaan uutisia kelpuutettiin sanomalehtiin vuosisadan jälkipuoliskolta alkaen, mikä hyödytti maanjäristyksistä ilmoittamista. Sanomalehtiin kirjoittaneiden henkilöllisyys jää kuitenkin useimmiten epäselväksi.

1800-LUKU

1800-luvulla tiede-elämä alkoi järjestäytyä Suomen suuriruhtinaskunnassa. Ilmaantui uusia toimijoita kuten Suomen Tiedeseura vuonna 1838. Tiedemiesten toiminta tuotti myös järistyshavaintoja. Vuosisadan lopulla havaintoja maanjäristyksistä ei enää kertynyt muiden aiheiden ohessa, vaan niiden keräämistä varten oli laadittu erityinen kyselylomake.

Yhdenlainen merkkipaalu oli ensimmäinen julkaisu Suomessa tehdyistä järistyshavainnoista 1855. Sen muodostivat Adolf Mobergin muistiinpanot Om i Finland inträffade jordskalf och varseblifna eldkulor åren 1842-1850. Suomen Tiedeseurassa oli ryhdytty selvittämään sääoloja kaavakkeiden avulla, mutta palaute sisälsi mainintoja myös muista luonnonilmiöistä. Maanjäristyksiksi luokiteltuja tapauksia oli toistakymmentä. Adolf Moberg esitteli niitä Suomen Tiedeseuran kokouksessa 4. joulukuuta 1854.

Järistystutkimus edistyi pienessä piirissä: keskeisiä tiedemiehiä olivat isä, poika ja pojan työtoveri. Moberg vanhempi, Adolf Moberg (1813-1895), toimi fysiikan professorina keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa 1849-1879 ja sen rehtorina kolmivuotiskauden 1872-1875. Hänen poikansa Karl Adolf Moberg (1840-1901) opiskeli luonnontieteitä maisteriksi asti ja suoritti myös vuoritutkinnon. Hän työskenteli vuori-insinöörinä, mutta vähitellen geologian osuus kasvoi geologisten kartoitusten ansiosta. Moberg nuorempi oli Suomen Geologisen komissionin ensimmäinen johtaja vuodet 1886-1893. Karl Hjalmar Nikolaus Gylling (1858-1889) työskenteli siellä geologina.

Ensimmäinen tuloksellinen järistyskysely oli Hjalmar Gyllingin työtä. Hän keräsi tuntuvuushavaintoja kesäkuun 1882 maanjäristyksistä laatimansa kyselylomakkeen avulla. Lomake ilmestyi monessa suomalaisessa sanomalehdessä ja lisäksi Gylling postitti niitä järistysalueelle pohjoiseen. Tietoja pyydettiin seuraavista kohdista:

  • Ilmiön muoto.
  • a). Järistyksen laatu: hawaittiinko äkkinäisiä katkaistuneita kolauksia, wai jatkautuiko tärähdys yhtämittaa koko ilmiön kestäessä, tai tuntuiko maan liikunto kenties aaltoilewan meren kaltaiselta.
     b). Jyrinän laatu: mihinkä sitä lähinnä saattaisi wertailla? Kestikö jyrinää koko järistyksen aikana? oliwatko jyrinä ja järistys samanaikuiset wai ei?

    • Ilmiön pontewuus.
  • Löytyykö joitakuita tapahtumia, joidenka mukaan tätä seikkaa woisi arwata. Onko esim. esineitä kaatunut tahi järistyksen kautta joutunut paikoiltaan; onko wahinkoa ja tapaturmaa syntynyt?

    • Ilmiön kestäwäisyys
  • määrättäköön tarkan punnitsemisen mukaan minuuteista ja sekunneista mainitsemalla sitä hetkeä, jolloin järistystä ensin huomattiin. (Tarkkojen asianmääräysten saamiseksi olisi tarpeellista, että aika määrättäisiin lähinnä olewan kaupungin tahi sähkölennätin konttorin kellon mukaan. Luonnollisesti on myöskin päiwä, jolloin järistys tapahtui, mainittawa.)

    • Järistyksen liikunnon suunta
  • määrätään 1) sen suunnan mukaan, jonka kaatuneet esineet, siellä tai täällä syntyneet halkeamat y.m. owat saaneet; 2) merkitsemällä sitä suuntaa, jota käymästä lakkaneiden seinäkellojen lerkut ennen järistystä heiluiwat; sekä 3) mainitsemalla sen suunnan, johon kattolamput ja ruunut järistyksen kautta joutuiwat liikuntoon.

  • Toiwoen suosiollista osanottoa olen kiitollinen pienimmästäkin tarkasta ja luotettawasta ilmoituksesta.
    Hjalmar Gylling,
    Fil. maisteri.
    Osoite: Helsinki.
    Huom.! Kirjeitä saattaa lähettää kuletusmaksoa suorittamatta.”

  •  

    Hjalmar Gylling keräsi myös tietoja Suomessa varhemmin sattuneista maanjäristyksistä. Nämä tiedot ja havainnot vuodelta1882 ilmestyivät kahdessa artikkelissa, jotka Karl Adolf Moberg muokkasi julkaisukuntoon Gyllingin varhaisen kuoleman jälkeen. Moberg keräsi itse havaintoja vuoden 1898 maanjäristyksestä.

    Makroseisminen kyselylomake 1890-luvulta

    1900-LUKU

    1900-luvulla makroseismologisen kyselylomakkeen käyttö kotimaisten järistyshavaintojen keruussa oli vakiintunutta toimintaa. Vuosisadan alkupuoliskolla toiminnasta huolehti Suomen Maantieteellinen Seura. Maantieteen professori Johan Evert Rosberg (1864-1932) vastasi tästä toiminnasta vuoden 1926 taitteeseen. Hänen seuraajakseen valittiin geofyysikko Henrik Renqvist (1883-1953).

    Papisto oli vielä merkittävä vastaajaryhmä, kun Karl Adolf Moberg keräsi havaintoja vuoden 1898 maanjäristyksestä. Henrik Renqvistin vuonna 1931 keräämät kyselylomakkeet sisälsivät vastauksia monilta ammattiryhmiltä, joista yhden suurimmista muodostivat kansakoulunopettajat. Vuosisadan edetessä järistyhavaintojen ilmoittamisesta tuli enenevässä määrin tavallisten kansalaisten toimintaa. Tuhannet suomalaiset ovat tähän mennessä raportoineet käyttökelpoisia ja hyödyllisiä tietoja Suomessa sattuneista maanjäristyksistä.

    MAKROSEISMISET KYSELYLOMAKKEET NYKYAIKANA