Otsikko1

Mitä tekemistä historiankirjoituksella on seismologian kanssa?

Maanjäristysten tutkimus on keskeinen osa seismologiaa. Perustutkimus koskee maanjäristysten esiintymistä koko maailmassa ja rajallisilla alueilla. Halutaan määrittää maanjäristysten paikka ja voimakkuus sekä samankokoisten maanjäristysten väliajat. Järistysten ilmenemistiheys kuuluu seismisyyteen.       

Maanliikettä mittaavia kojeita (seismografeja) alettiin ottaa käyttöön 1800-luvun lopulla. Havaintoja on edelleen niukalti niistä maailmankolkista, joissa järisee harvakseltaan. Varsinkin voimakkaiden maanjäristysten esiintyminen on usein epäselvää, koska suuria maanjäristyksiä sattuu kaikkialla vähemmän kuin pieniä.   

Jos minkäänlaisia kojeita ei ole ollut käytössä, seismisyyden tutkimuksen tulee perustua ei-instrumentaalisiin havaintoihin. Makroseismologia on ei-instrumentaalisen seismologian osa, joka tutkii järistysten vaikutuksia ihmisiin, rakennuksiin, topografiaan, jne. Makroseismiset havainnot ovat paikallisen väestön ja asiantuntijoiden tekemiä suoria havaintoja järistysalueesta.

Makroseismologian päämäärät ovat kahtaalla. Havaintoja voidaan kerätä järistysalueen asukkaille jaettavilla kyselylomakkeilla välittömästi järistyksen jälkeen, ja suuren vahinkoa tehneen järistyksen vaikutusalueelle voidaan lähettää retkikunta. Nämä ovat aikalaismakroseismologian työtapoja.

Historiallinen makroseismologia tutkii maanjäristyksiä niistä kertovien tekstien avulla. Erilaisia järistysten vaikutuksia on dokumentoitu myös menneinä aikoina. Historialliseen tutkimustyöhön kuuluu menneisyyden maanjäristyksiä käsittelevien tietolähteiden hakeminen ja käyttökelpoisten tietojen kokoaminen erilaisista arkistolöydöistä tekstikriittisen analyysin avulla.

Ei-instrumentaaliset maanjäristyshavainnot pidentävät aikasarjaa huomattavasti. Käsitys tutkittavan alueen maanjäristystoiminnasta täydentyy, kun lyhyeen laiteaikaan liitetään tietoja ammoin sattuneista järistyksistä. Laajempi aineisto voi sisältää tietoja harvinaisista tapahtumista, joilla ei ole modernia vastinetta.

Historiankirjoituksen ehdoilla

Merkintöjä historiallisista maanjäristyksistä etsitään erilaisista arkistoista ja kirjastoista. Kirjallisia tietolähteitä voivat olla kronikat ja käsikirjoitukset, paikallishistoriat ja aikakirjat, kirjanpidot, päiväkirjat, kirjeenvaihdot, matkakertomukset, lehdistö sekä opinnäytetyöt ja kyselylomakkeet.

Etusija annetaan alkuperäisille dokumenteille. Kaikkein toivotuimpia ovat tekstit ja viittaukset, jotka ovat samanaikaisia maanjäristyksen kanssa. Dokumenttien kopiot tai kopioiden kopiot voivat vääristää alkuperäisiä havaintoja. Silminnäkijöiden antamia tietoja pidetään arvokkaampina kuin toisen käden tietoja tai suoranaisia huhuja.

Jos jostakin historiallisesta maanjäristyksestä ei koskaan kirjoitettu mitään muistiin, merkinnät eivät säilyneet nykyaikaan tai tutkijat eivät niitä löydä, tapaus jää puuttumaan järistystilastosta ikuisesti. Tekstien antama kuva vanhasta maanjäristyksestä voi myös olla vaillinainen ja epäselvä.

Mitä vanhemmista ajoista on kyse, sitä enemmän selvitystyö kulkee historiantutkimuksen ehdoilla. Historioitsijat ovat tottuneita tarkastelemaan vanhoja dokumentteja, mutta heiltä puuttuu luonnontieteellinen tieto, kun taas luonnontieteilijät eivät yleensä osaa analysoida tapahtumia menneen ajan näkökulmasta. Kannattaa yhdistää näiden ammattiryhmien taidot.

Erilaisista arkistolöydöistä työstetään oleellista informaatiota kriittisen tekstianalyysin keinoin. Seismologien tehtävä on ratkaista, oliko kyseessä luontoperäinen maanjäristys. Joskus lyhytkin tekstinpätkä viittaa moniin eri luonnonilmiöihin, eikä ole selvää, mitä oikein tapahtui.

Tulee arvioida, kuinka käyttökelpoisia vanhat dokumentit ovat järistystutkimuksessa. Kirjoittamisella ei aina tähdätty tieteellisiin päämääriin vaan sitä säätelivät etupäässä taloudelliset syyt. Rakennettua ympäristöä vaurioittanut maanjäristys antoi paljon aihetta dokumentointiin. Skandinavian pienehköistä maanjäristyksistä ilmoitettiin usein, että mitään mainittavaa vahinkoa ei syntynyt.