Monta intensiteettiä kullekin maanjäristykselle

Parhaat aidot dokumentit sisältävät käyttökelpoisia tietoja maanjäristyksen vaikutuksista ihmisiin, rakennettuun ympäristöön ja luontoon. Ihmiset heräilivät yleisesti öiseen maantärinään, irtaimisto vapisi tai liikkui huomattavasti, rakennukset vaurioituivat jotenkin.

Seismologit muuntavat tämäntapaiset tiedot intensiteeteiksi. (Makroseisminen) intensiteetti on järistysvaikutusten voiman mitta. Intensiteetti on kokonaisluku, joka kasvaa seurausten vakavuuden myötä. Se ilmoitetaan aina jollakin asteikolla, Euroopassa tavallisesti 12-portaisella. Asteikon alempaa puoliskoa (arvoja 1-6) hallitsevat maantärinän lyhytkestoiset vaikutukset ihmisiin ja esineisiin ja ylempää (7-12) rakennuksiin aiheutuneet vahingot.
Jokaiselle asteelle on määritelty sille tyypillisiä ilmiöitä. Esimerkiksi intensiteetti 4 vastaa kohtalaista maantärinää, jonka monet ihmiset huomaavat varsinkin sisällä ja joka saa ikkunat helisemään. Kun intensiteetti määritetään jollekin paikalle, siellä tehdyt havainnot kootaan yhteen, niitä verrataan asteiden määritelmiin ja haetaan suurinta mahdollista vastaavuutta havaintoihin.
Intensiteetti vaihtelee havaintopaikan mukaan. Kaikkein suurin yhteen maanjäristykseen liittyvä luku on nimeltään maksimi-intensiteetti. Sama arvo voi toki koskea useampaa kuin yhtä paikkaa. Jos jollakin alueella ei ole koskaan esiintynyt arvoa 6 suurempaa maksimi-intensiteettiä, siellä ei ole ollut maantärinöistä suuremmin haittaa historiallisena aikana.

  

Alueellisia vaikutuksia

Voimakkaan maanjäristyksen vaikutukset ulottuvat laajalle, heikohkon pienelle alalle. Seismologeja kiinnostaa koko se alue, jolla maanjäristys havaittiin ilman laitteita, koska se kuvastaa järistyksen voimakkuutta. Makroseisminen tuntuvuusalue on yhteydessä myös järistyskeskuksen syvyyteen. Syvällä maanpinnan alapuolella sattunut järistys havaitaan laajalti, mutta intensiteetti ei yleensä nouse korkeaksi, koska se on ennättänyt vaimentua ennen maanpintaa.

Yhden historiallisen maanjäristyksen muodostavat kaikki ne paikat, joissa sen vaikutuksia havaittiin samaan aikaan. Periaatteessa selvää asiaa voi hämärtää epäselvyys ajanhetkestä. Vuosisatojen kuluessa on ollut käytössä erilaisia kalentereita ja tapoja ilmoittaa aikaa. Käytännössä voi olla kovin epävarmaa, kuuluivatko esimerkiksi valtakunnanrajan tai vesialueen eri puolilla tehdyt havainnot yhteen ja samaan maanjäristykseen.

Voi myös olla mutkikasta tunnistaa, miltä paikoilta havainnot ovat peräisin. Paikalla tarkoitetaan tyypillisesti kylää tai pientä kaupunkia. Eri paikoilla on voinut olla sama tai samankaltainen nimi, ja kirjoitusasut ovat voineet muuttua. Jotkin paikat ovat hävinneet ja painuneet tyystin unohduksiin.

Jos ajanhetkestä ja siihen liittyvistä paikoista on luotettava käsitys, yhteen historialliseen maanjäristykseen liittyvät intensiteetit esitetään kartalla. Jos havaintopaikkoja on runsaasti, kartalta näkyy, missä intensiteetti oli suurin ja miten se väheni eri suuntiin. Voidaan rajata eri intensiteetin alueet toisistaan.

   1900-luvun suurin maanjäristys Fennoskandiassa sattui 23. lokakuuta 1904. Järistyskeskus sijaitsi Oslosta kaakkoon Ruotsin vastaisella rajalla. Tuntuvuusalueen ääriviivat piirsi norjalainen Carl Fredrik Kolderup. Reunaviiva myötäilee tarkasti paikkakuntia, joissa huomattiin maan aaltoilevan. Suomessa havaintoja tehtiin Turussa, Uudessakaupungissa, Hangossa, Siuntiossa, Riihimäellä, Hyvinkäällä sekä Helsingin seudulla.