5. helmikuuta 1915

Kymmenen aikaan aamupäivällä maa rupesi tärisemään Merenkurkussa. Mustasaaren kylissä tuntui selvää maantärinää, joka kalisutti ikkunaruutuja. Jungsundissa ääni muistutti kovaa laukausta, ammuttuna pitkän matkan päästä. Jungsundin kansakoulussa järinä oli niin kovaa, että oppilaat ryntäsivät pelästyksissään pihamaalle kesken tunnin. Munsalassa maanliikkeet tuntuivat koko lailla kiivaina. kattolamput alkoivat heilahdella ja huonekalut liikahdella. Aivan Vaasan lähituntumassa järistys tuntui selvästi. Myös Laihialla Kuppaalan kylässä tapaus havaittiin. Uudessakaarlepyyssä tapaus tuntui heikommin kuin etelänpuolisilla paikkakunnilla.