Tietoa maanjäristyksistä

Laitoksen yhteystiedot:
PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 1911 (yliopiston vaihde)
fax (09) 191 51598

Mitkä ovat maanjäristysalueita?

maanjäristysaluekuva

Valtaosa maanjäristyksistä sattuu laattareunoilla, mannerlaattojen välisillä alueilla. Arvion mukaan 70-90% maailman vuotuisesta seismisestä energiasta vapautuu Tyynen valtameren reunoilla. Toinen tärkeä maa-alueilla kulkeva vyöhyke ulottuu eteläisestä Euroopasta kohti Himalajan vuoristoa. Näillä päävyöhykkeillä toistuvasti maanjäristyksiä kokeneita maita ovat mm. Japani, Filippiinit, Indonesia, Chile, Peru, Meksiko sekä Yhdysvaltain Kalifornia ja Alaska, toisaalla esim. Italia, Kreikka, Turkki, ja Iran. Myös Kiina on kärsinyt toistuvasti suurista maanjäristyksistä, vaikka se jääkin tärkeiden laattareunojen ulkopuolelle.

Mannerlaattojen sisäosissa keskimääräinen seismisyystaso on alempi kuin laattojen kohtaamisalueilla, mutta niissäkin voi sattua huomattavia maanjäristyksiä riittävän ajanjakson aikana. Maa on järissyt myös epätavallisissa paikoissa kuten Lontoossa vuonna 1750 ja New Yorkissa vuonna 1884.

 

Tarkempaa tietoa joistakin maanjäristysalueista